|
There are no translations available.
-
Aika 04.12.2011 klo 14.00 alkaen
Paikka Kehityskeskus Pohjan Tähti, Pudasjärvi
Läsnä Jäsenyhteisöjen äänivaltaisia edustajia kpl, muita osanottajia kpl.
1 § Kokouksen avaaminen Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Jari Jussila avasi kokouksen. Avauksessaan hän kertoi mm. Kalastuksen valvontahankkeesta.
2 § Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Jussila ja pöytäkirjan laatijaksi valittiin isännöitsijä Mikko Torssonen. Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Antero Lohilahti ja Veikko Naumanen.
3 § Kokouksessa läsnäolevien äänivaltaisten edustajien toteaminen Todettiin, että kokouksessa oli läsnä 14 äänivaltaista jäsenistön edustajaa ja 7 muuta henkilöä. Osanottajalista liitteenä 1.
4 § Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous ohjesäännön mukaisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
5 § Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Kokouksen työjärjestykseksi hyväksyttiin yksimielisesti kokouskutsuun sisältyvä asialista. Kohtaan muut asiat esitetään asiaksi kalatalouden edistäminen.
6 § Hallituksen jäsenten, tilintarkastajien ym. palkkioista päättäminen Todettiin voimassa olevat palkkiot. Kokous päätti yksimielisesti, että palkkiot pidetään entisellään; hallituksen pj. vuosipalkkio 500 €, kokouspalkkio 30 €/kokous, matkakulut valtion matkustusohjesäännön mukaisesti, tilintarkastajille laskun mukaan. Lisäksi tarvittaessa maksetaan ansionmenetyskorvausta sellaisista tilaisuuksista, joihin alueen edustajana on joutunut osallistumaan työajalla. Korvaus koskee kaikkia, jotka ovat tilaisuuksiin määrätty osallistumaan.
7 § Kalastusalueen hallituksen kolmen jäsenen valinta Todettiin, että erovuorossa ovat Hannu Alatalo, Olavi Holappa ja Teuvo Lohilahti. Teuvo Lohilahti halusi jäädä pois hallitustyöskentelystä pitkän toimintauran jälkeen.Hallituksen jäseniksi esitettiin: Hannu Alatalo, Olavi Holappa ja Antero Lohilahti.He tulivat valituksi yksimielisesti.
8 § Kalastusalueen hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Jari Jussila ja varapuheenjohtajaksi Antero Lohilahti.
9 § Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta (vuoden 2012 tilit)
Todettiin, että Uuden lainsäädännön nojalla kalastusalueilla on oltava auktorisoidut tilintarkastajat vuoden 2011 tileistä alkaen. Vuoden 2010 syyskokous valtuutti hallituksen valitsemaan tilintarkastajat v.2011 tilejä tarkastamaan.
Hallitus on valinnut tilintarkastajiksi Benjam Aapaojan ja Tuomo Airisniemen.
Varamiehiksi valittiin Antti Holmström ja Matti Rantala.
10 § Toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2012 Puheenjohtaja luki kokoukselle tiedoksi hallituksen esityksen toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2011. Kokous hyväksyi toimintasuunnitelman pienellä muutoksella. Toimintasuunnitelma liitteenä 2.
11 § Tulo- ja menoarvion hyväksyminen vuodelle 2012 Isännöitsijä esitteli kokoukselle hallituksen esityksen tulo- ja menoarvioksi vuodelle 2012. Talousarvion loppusumma on 82 713 €. Kokous hyväksyi esityksen keskustelun jälkeen yksimielisesti. Talousarvio sisältyy liitteeseen 2.
12 § Läänikohtaisen viehekalastusmaksutulon jakoperuste Kainuun TE-keskus on osoittanut Iijoen vesistön kalastusalueelle vuoden 2010 viehekalastusmaksukertymästä 19 379 € edelleen vesialueiden omistajille jaettavaksi. Hallituksen esitys: jako-osuudet määräytyvät vesipinta-alojen mukaan; pinta-alaan luetaan ne vesialueet, joilla kalastus on luvallista läänin viehekortin nojalla. Jaossa käytetään pinta-alalistaa, jonka Kainuun TE-keskus on aikanaan siihen tarkoitukseen laatinut. Kalastuslain 8§ 1momentin mukainen viehekalastusrasitus arvioidaan näillä kaikilla vesialueilla olevan samansuuruinen, joten sen aiheuttama kerroin on yksi (1,0). Hallituksen esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Jako päätettiin suorittaa liitteenä 3 olevan listan mukaisesti. Kalastusalueen käyttöön jäävistä alle 30 €:n eristä kertyy yhteensä 200,72 €.
13 § Kalaveden omistajakorvausten jakoperuste Hallituksen esitys: Omistajakorvaukset jaetaan vesialueen omistajille hallinnassa olevan vesipinta-alan suhteessa. Kokous hyväksyi hallituksen esityksen yksimielisesti. 14 § Kalastusalueen ilmoituslehdistä päättäminen Hallituksen esitys: Kalastusalue käyttää ilmoituslehtenään sanomalehti Kalevaa v. 2012. Kokous hyväksyi esityksen yksimielisesti.
15 § Päättäminen luvan hakemisesta merilohien siirtämiseksi Iijokisuulta patojen yläpuolelle
Todettiin, että Iijoen kalatiet 2011-13 –hanke on pyytänyt Iijoen vesistön kalastusaluetta ryhtymään luvanhakijaksi siihen, että merilohia siirretään Iijokisuulta voimaloiden yläpuolisille vesialueille. Hankealueen kunnat ovat sitoutuneet vastaamaan vahingoista, joita mahdollisesti koituisi siirtokalojen mukana kulkeutuvista kalataudeista.
Seuranneen keskustelun aikana Risto Tolonen kertasi siirtokalojen pyynnissä havaittuja vaikeuksia. Tarve pyyntijärjestelyjen muuttamiseen on selvä vaikka huonoon tulokseen on ollut syynä myös kahtena viime kesänä vähäinen nousukalamäärä Iijoessa.
Kokous päätti, että ylisiirtolupaa haetaan viideksi vuodeksi.
16 § Tiedoksi saatettavat ja muut asiat - Iijoen voimaloiden yläpuoliset kalastuskieltopäätökset ovat lainvoimaiset, maastoon asetetaan kieltotaulut ensi keväänä. - Tiedoksi todettiin, että kalastusalueen 28.05.2010 tekemä päätös harjuksen alamitasta (35 cm) on voimassa kaikilla vesialueilla toistaiseksi. Päätöksestä tiedottamista osakaskuntien toimesta tulee korostaa seuraavassa jäsenkirjeessä. - Mika Niskasaari antoi lyhyen yhteenvedon kalastuksenvalvontahankkeen tapahtumista viime kesän osalta
17 § Muut asiat - Teuvo Lohilahden esityksestä hallitus velvoitettiin suunnittelemaan ja järjestämään opintoretki Kuusamoon, jossa kalatalous elinkeinona on erittäin merkittävässä asemassa. Hankkeeseen haetaan kalatalouden edistämisvaroja. - Keskusteltiin järvien rehevöitymiskehityksestä ja sen estämisestä, esimerkkinä Puhosjärven tilanne. - Keskusteltiin vanhojen emokalojen käyttämisestä istutuksiin, esim. taimenista on saatu sekä hyviä että huonoja kokemuksia. - Kalastusaluepäivien aikataulutuksessa tulee vastaisuudessa pyrkiä siihen, että viereisten alueiden päivät eivät sattuisi samaan aikaan. - Pöllinparkkuun mestaruuskisoissa ensi keväänä Jokijärvellä esiintyy kalankäsittelyä opastava Tero Karppinen. - Iissä järjestetään lohimarkkinat 9.6.2012 - Harjuksen kevätpilkintään tulee ensi vuonna erityistä huomiota.3 18 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.32.
Allekirjoitukset Jari Jussila Mikko Torssonen
Pöytäkirjantarkastajat Antero Lohilahti Veikko Naumanen
|